T.mi Pasi Kiviharju tulee iltapäivällä laittaan reijät maahan, vaikka maasto oli paikoin hankalaa niin kolot tuli just niihin paikkoihin mihinkä oli merkattukin, kyllä on osaavaa väkeä Pasilla hommissa.
Taas kävi niinkuin viimeksi, kaikki kolot oli tehtynä ennenkuin edes kerkes tajuunkaan, ihmistyövoimalla tehtäisiin niitä reikiä viikkotolkulla ja oma terveyskin olisi mennyt, ihan ehdoton juttu toi kaira.
Kulmatolpista vedettiin linjanaru jota myöten saadaan tolpat hienoon riviin.
Alppi toi sementin klo 16 aikaan, valu olisi tarkoitus aloittaa samantein vaikka vettä hieman tiputtelikin, mutta kun illemmaksi ja seuraavaksi päiväksikin oli luvattu selkenevää ja kuitenkin olin tehnyt niin paljon esivalmistelua valutalkoille niin olisi ollut erittäin turhauttavaa siirtää talkoopäivää ainoastaan kelin takia, kun sitä vettä ei nyt kuitenkaan tullut ihan kaatamalla.
Talkooporukkaa alkoi pikkuhiljaa saapuun ja kaikkiaan meitä taisi olla 12 hlöä.
Meidän ei ollut tarkoitus kaikkia tolppia valaa yhtenä iltana mutta kun
homma sujui niin hyvin, porukka halusi jatkaa loppuun saakka ja arvioituamme ettei sementti riitäkkään, niin Paula lähti hakeen Alpilta lisää, 8 x 25 kg meni vielä.
Yhteen säkkiin lisätään vettä 2-2.5 l jota kului sitten reipas sata litraa ja välineitten pesuvesi kaupanpäälle.
Kaikkiaan 38 kpl:tta 25 kg:n säkkiä saimme kulutettua.
Kottikärryjen palautus joita olin varannut viidet joista kolmella kuitenkin pärjätiin.
Mitään työjakoa emme viitsineet tehdä kun ei ollut urakasta kyse, mutta
kun aitaa aletaan asentaan niin siinä varmaan kannataa työjakoa ja tapaa miettiä paremmin kun se kuitenkin on aika työläs, 2 m korkuista ja noin 60 m pitkiä paloja kiinnittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti