Ohjeita koirapuiston käyttäjälle
Jokainen vastaa oman koiransa tekemisestä ja sen aiheuttamista vahingoista. Jos koirat ajautuvat tappeluun, asia sovitaan omistajien kesken.
Koiraa ei jätetä tarhaan yksin, ei edes hetkeksikään.
Vaatteet saattaa yllättäen likaantua,sinä vastaat itse vaatteistasi - älä laita parhaimpia päällesi.
Juoksuinen narttu odottaa 18 päivää juoksun alkamisesta ennenkuin voi puistoon tulla, tuoksut säilyy maassa useita päiviä joten puistoon ei voi tulla silloinkaan vaikkei siellä muita olisi.Tälläisen tytön sulotuoksut aiheuttaa urosten välillä rauhattomuutta, jännitteitä/tappeluita.
Sairasta koiraa ei saa tuoda, tässä muutama esimerkki:Kennelyskä on ikävän yleinen, joka leviää helposti tälläisissä puistoissa . Jos koirasi hiukankin yskii, jätä se kotiin.
Nenäpunkki on harmillinen varsinkin, kun kaikki kantajat eivät edes saa oireita, mutta jos koirallasi on ''sisäänpäinniisto- kohtauksia", älä tule tänne, vaan vie koira eläinlääkäriin.
Penikkatauti -, tarttuva maksatulehdus -, parvoviroosi -, kennelyskä -, ja rabies- rokotukset oltava kunnossa.
Koirien omien lelujen, keppien sekä makupalojen tuonti kielletty.Koira puolustaa luontaisesti omaansa ja näistä tulee eläinten välille helposti riitaa.
Huolehdi puiston siisteydestä, muista kerätä jätökset roskikseen, suojele alueen kasvillisuutta ja rakenteita.
Kuoppien kaivaminen ehdottomasti kielletty, jos vahinko on käynyt niin kuoppa on peitettävä ja tasoitettava, sillä kuoppa on vaarallinen juokseville koirille (nivelvammat)
Hiljaisuus klo: 22.00 - 07.00. Puistossa voi olla tuona aikana, mutta varmistettava että koira/koirat ei hauku.Katso ettei koira muuna aikanakaan haukunnallaan häiritse naapuruston rauhaa, joten jos koirasi herkästi haukkuu ohikulkijoita, yritä ennakoida tilanne ja kiinnittää koiran huomio johokin muuhun kunnes ohikulkija on poistunut näköpiiristä.
Tupakan tumpit laitetaan omaan astiaan, tupakka on myrkkyä koirille ja varsinkin pennut maistelevat mielellään kaikkea.
Puistossa toisia nylkyttävät koirat:
Kuuluu hyviin käytöstapoihin kieltää tuollainen käytös koiralta. Sinä olet se lauman johtaja, eikä koirasi. Korkeassa asemassa oleva koira käyttäytyy aivan toisin, kuin hyppimällä toisten selkään,sen ei tarvitse, lisäksi vaarana on että koirasi saa käytöksellään tappelun aikaiseksi kun alimmainen hermostuu.
Pidä portti aina suljettuna, ja katso perään meneekö ovi kiinni asti.
Vettä ja vesikippo syytä ottaa mukaan jos aikoo puistossa olla kauemman aikaa.
Parkkipaikat kaupungin talon tai Ammatti-instituutin piha, ei läpiajoa eikä pysäköintiä portin eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti