Kun tulette puistoon
Jos puistossa on jo muita, varmista että koirasi tulee toimeen siellä olevien muiden koirien kanssa.
Voit kertoa oman koirasi iän ja sukupuolen, ja millainen luonne koirallasi on yleensä toisten koirien kanssa.
Todellisuudessa koirat ovat laumaeläimiä ja aina kun kohtaavat toisensa, ne kokeilevat arvojärjestyksen (kuka on pomo). Jotkut koirat suosiolla ilman painiottelua luovuttavat ja ovat siten lauman alimmaisia, mutta toiset taas murahtavat ja kenties painivat, johtuen tempperamenttieroista.
Yleensä tappelukohtaukset eivät kestä kauaa ja yleensä jälkiä ei jää. Eli jos koirat tappelevat, ei se välttämättä tarkoita, että koira on vihainen.
Tappeluihin tulee puuttua, jos tilanne näyttä vaaralliselta eikä lopu pieneen painimatsiin.
Yleisesti on sovittuna että jos tarhassa on sellainen koira joka ei tule toimeen kaikkien kanssa niin he väistyvät.

Koirapuisto on ensisijaisesti tarkoitettu iloisille, leikkiväisille koirille.
Portille tultuasi muut siellä olijat ottavat koiransa kontrolliin tai kiinni, siksi aikaa että pääsette rauhassa sisään.
Ahdas porttitapaaminen aiheuttaa stressiä koiralle ja koirat ei tungoksessa pääse luonnollisesti lukemaan toisiaan.
Päästä sitten koirasi heti vapaaksi, niin pian kuin yleisen turvallisuuden kannalta on mahdollista.
Sylissä ei koiria pidetä puistossa missään vaiheessa, varsinkaan silloin kun tullaan portista sisään.
Pennun kanssa puistoon kannattaa tulla tutustumaan vasta sitten kun kaikki rokotukset on annettu.
Koiranomistajan tärkeimpiä tehtäviä on taata pennulle turvallinen kasvu, kehitys ja huolehtia ettei pentu herkässä kehitysvaiheessa joudu kokemaan toisen koiran hyökkäystä.
Nuoren pennun kanssa kannattaa tulla tutustumaan puistoon silloin, kun ketään ei ole paikalla tai hyvän, entuudestaan tutun koiran kanssa.
Koirasi ja varsinkin leikkitoverin turvallisuuden vuoksi poista siltä aina kaulapanta tai valjaat.
Koirapuisto on koirien leikki-ja oleskelupaikka, joten jos päätätte tulla puistoon koko perheen voimin, kannattaa muistaa, että kaikki koirat eivät ole tottuneita lapsiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti